tiistai 17. maaliskuuta 2015

Lauantain sukellus 1920-luvulle

Kävin 31.1.2015 Lauantaina kaupunginteatterissa katsomassa Chicago-musikaalin, jota olen halunnut nähdä kovasti jo sen ensi-illasta asti. Olen nähnyt monia kaupunginteatterin musikaaleista enkä ole oikeastaan ikinä pettynyt, joten odotukseni olivat korkeat Chicagoakin kohtaan!

Musikaalin ohjaaja on Miika Muranen, musiikista vastaa John Kander, koreografioista Petri Kauppinen, puvuista Jaana Kurttila ja lavasteista Minna Välimäki. Päähenkilöitä Chicagossa ovat Roxie Hart ja Velma Kelly. Roxien roolissa vuorottelevat Laura Huhtamaa ja Hanna Vahtikari, kun taas Velman roolissa vuorottelevat Elsa Saisio ja Maiju Saarinen. Kun itse näin musikaalin, Roxiena oli Laura ja Velmana Maiju.

Chicago-musikaali perustuu amerikkalaisen Maurine Watkinsin näytelmään, joka ilmestyi vuonna 1926. Watkins pääsi itse toimittajana seuraamaan kahta oikeudenkäyntiä, jossa syytettiin Beulah Annania ja Belva Gaertneria omien rakastajiensa murhista. Kyseiset kaksi naista toimivat Watkinsille innoittajina näytelmänsä päähenkilöille Velma Kellylle ja Roxie Hartille. Nyt Chicago-musikaalissa Velma Kelly on ystävättäriensä kanssa vankilassa murhattuaan rakastajansa, niin kuin muutkin naiset siellä. Velma on kuitenkin Chicagon tähti ja vankilan varsinainen kuningatar murhiensa takia ja on lisäksi poikkeuksetta lehtien etusivulla. Rakastajansa tapettuaan ja miehensä niskoille syyn laitettuaan vankilaan joutuu myös Roxie Hart, joka yrittää viedä Velman paikan. Hän vie Velman oikeudenkäynnin päivän, asianajajan Billy Flynnin ja paikan lehden etusivulta. Hän vie Velmalta lähes kaiken mitä ihmeellisimpien tekosyiden siivittämänä, mutta musikaalin lopussa naisista tulee kuitenkin hyvät ystävät ja he laulavat loppunumeron nimeltä ”Nyt on näin” yhdessä.

Musikaalin lavastus oli uskomaton. Vaikka olenkin nähnyt monia Lahden musikaaleja, olen sitä mieltä, ettei yhdessäkään niistä ole ollut yhtä hienoja lavasteita kuin Chicagossa. Vaikka Chicago oli minulle tuntematon tarina ja en itse tuntenut kappaleista yhtään ennestän, musiikki iski silti ja oli hyvin mukaansatempaavaa. Näyttelijät olivat todella hyviä laulamaan, varsinkin pääosien naiset. Musikaali oli kokonaisuutena hyvä, mutta ei ehkä yhtä hyvä kuin Lahden edelliset. Tykkäsin silti paljon. Näyttelijät olivat todella hyvin valittu ja hoitivat roolit upeasti. Varsinkin Maiju Saarinen ja hänen roolihahmonsa Velma. Tykkään yleensäkin jos sarjoissa tai näytelmissä on vahvoja ja vaarallisia naispääosia, joten Velma oli oma lempihahmoni musikaalissa. Sivuhenkilöitä oli paljon ja he olivat hyviä. Tanssinumerot oli hauskoja, mutta niitä oli aika paljon ja liikkeet menivät joissakin kohti vähän eri aikaan. Teatterikäynti oli kokemuksena mukava ja jäi todella positiivinen fiilis!

3 kommenttia:

  1. Kävin myös itse katsomassa kyseisen näytelmän Lahden kaupunginteatterissa ja mielestäni olet kertonut tekstissä perusasiat todella hyvin siitä. Tekstiä oli helppo ja mukava lukea sekä video oli hauska lisä hyvin kirjoitetulle tekstille.

    VastaaPoista
  2. Chicago olisi ollut minunkin mielestäni ihan siisti musikaali mutta sen sijasta kävin katsomassa erään toisen näytelmä.
    Tykkäsit ihan selvästi tai ainakin se näkyy tekstistä. Olen katsonut youtubesta videoita Chicagon näytelmästä ja kyllä, oli hienoja lavasteita, en olisi kyllä uskonut.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista